Taika Tami

Kajauksen neljäs jälkeläinen syntyi kesäkuun viimeisenä aamuna 2007. Taika Tamin emä on ylläpidossa Pinsiössä Nokialla Sirkka Luomalalla, jossa Tami syntyi. Tamin emä Soman Varjo on erisukuinen tamma, jonka isä on Vesori ja emä jälkeläispalkittu 11 jälkeläistä jättänyt erolohkolainen Ero-Soma.

Taika Tamin ensimmäinen vuosi
Tamin toinen vuosi

Tamin hoitaja Päivi Nurminen osti varsan omakseen syksyllä 2008. Se asuu Järvenpäässä. Tamista on kasvanut hienokäytöksinen komea nuorimies :)

Tami voitti kolmevuotiaana Harjun laatuarvostelukarsinnan ollen lupaavin estehevonen. Lisäksi se oli Sipoon näyttelyn paras varsa. Laatuarvostelufinaalissa Tami oli kolme- ja neljävuotiaana saaden hyvät arvostelut. (Videoita YouTubessa.)

Kaudella 2012 Tami debytoi kansallisissa estekilpailuissa. Se oli ainoa Noviisisarjaan osallistunut sh tänä vuonna. Hyppääminen on sille todella helppoa. Tami sijoittui myös ensimmäisissä aluekoulu- ja aluekenttäkilpailuissaan ja otti sijoituksen 5-vuotiaiden laatuarvostelussa.

Taika Tami syyskuussa 2007



Tami on todella monipuolinen ja lahjakas kilpahevosen alku.

 

 

 
 


R.T. Kajaus on tarjolla jalostukseen.
Yhteydenotot omistajalle.

 
       


Etusivu | Ajankohtaista | Historia | Kilpailut
Suku | Linkit | Yhteystiedot | Vieraskirja
© Laura Leppäkorpi