Seuraavaksi suuntasimme 7.5. Pohtiolammelle KaRan aluekoulukisoihin. Verryttelyalueena oli pelkkä upottava kentän ulkopuolinen pläntti, jossa verryttely pienellä alueella noin kymmenen muun ratsukon kanssa ei ollut aivan yksinkertaista. Laukkaamista ei voinut kuvitellakaan kuin toisella sivulla. Helteinen keli ja pitkäksi venynyt verryttely veivät mehut niin ratsusta kuin ratsistakin. Kehuja saimme tasaisuudesta ja siististä ratsastuksesta :) Pisteitä tuli mukavasti, vaikka lennokkuus oli hieman kateissa. Sijoituimme 32 ratsukon luokassa neljänneksi.

Seuraavana viikonloppuna vuorossa oli lyhyt retki Vesilahdelle kansallisiin koulukisoihin. Ratana oli Helppo B:0, avoin vuonna 2005 sijoittumattomille suomenhevosille. Mehän emme päässeet loukkaantumisen takia edellisenä vuonna kilpailemaan ollenkaan, eikä yllätysvoitto Lohjalla vaikuttanut osallistumisoikeuteen, niin luokka oli ihan sopiva pitkän tauon jälkeen. Hoitotehtäviin nappasin matkan varrelta Lauran ja Sallakin pääsi tulemaan pitkästä aikaa valmennustehtäviin. Ihan hyvä, sillä muuten olisi voinut tulla paniikki. Lähtövuoromme oli heti aamulla, ja verryttelyä varten oli osoitettu n. 15 x 30 metrin kokoinen ”kenttä”, johon oli uusittu hiekka muutama päivä aikaisemmin. Oikeastaan Pohtiksen juoksuhiekka ei ollut mitään tähän verrattuna. Rämmimme hiekassa poniratsukoiden kanssa, voltteja ei kannattanut edes yrittää, ja laukkaa sai otettua n. 20 metrin pätkän… Omaa vuoroa odotellessa pystyi kovalla hiekkatiellä tekemään käyntiväistöjä ja pysähdyksiä. Eikä rataa edes päässyt kiertämään, sillä kenttä oli niin pieni. Pieni pätkä keskiravia ja radalle. K oli yllättävän hyvä verryttelemättömyydestä huolimatta.

Olimme jo lähdössä kotiin (en ole vieläkään nähnyt aiheelliseksi seisottaa hevosta trailerissa neljää tuntia palkintojenjakoa varten), kun minulle tuntematon naishenkilö tuli kysymään, että en kai minä taas lähde kotiin ennen palkintojenjakoa. (Myöhemmin keksin, että kyseessä oli Margit Ticklén, siis Hevosurheilun toimittaja.) Perustelin näkemykseni ja otin pyynnöstä Kajauksen vielä kopista ulos muutamaa kuvaa varten, että lehdellä on kuvia varastossa, jos tulee myöhemmin käyttöä ;)

Saimme hienot prosentit 66,85 ja tuloksena toinen sija 32 ratsukon luokassa. Tuomarikommentteja: "Tasaisenvarma suoritus, varovaisenoloinen; ratsasta rohkeammin eteen. Hevonen hyvin tahdikas ja tasaisessa muodossa, pehmeät siirtymiset, hyvä!" ja toiselta tuomarilta: "Korrekti istunta."

Emme osallistuneet muihin luokkiin, ettei viikonlopusta tule liian rankka vielä vajaakuntoiselle hevoselle. Kävin sunnuntaina hoitamassa kaverini hevosta samoissa kisoissa, ja silloin kaikki verryttelivät sänkipelloilla - olisi ollut kiva tietää, että sielläkin olisi saanut verrytellä, niin ei olisi tarvinnut upota hiekkalaatikkoon. Plussana täytyy mainita muuten toimivat kisajärjestelyt ja iloinen toimihenkilöstö. Harmi, että kilpailupaikka ei riitä ainakaan näin suuriin kilpailuihin.

Hyvien tulosten perusteella päätimme osallistua Vaasan PdSH-luokkaan (Kenttäkilpailuohjelma no 6), vaikka matka olikin pitkä. Hoitotehtävissä oli Kangasalla ensimmäistä kertaa mukana ollut Laura, ei siis hoitaja-Laura vaan "Rusinan-Laura" kotitallilta. Apuna oli myös GPS, joka ohjasi meidät hienosti perille suomenkielisillä ohjeillaan "valitsse sseuraava erkanemisskaissta". Pienet on ilot... Olimme hyvin aikataulussa, ja verryttelyssä K oli oikein mukava ja kuuliainen. Pilvinen keli uhkasi sadetta, mutta ukkoskuurot onneksi kiersivät kisapaikan. Tarkasti aikataulutettu lyhyt verryttely meni kuitenkin pieleen, kun edellisen luokan palkintojenjako venyi, eikä verryttelyryhmämme alkanut ajoissa. Kävelin uuden alkukäynnin, ja aloitin toisen verryttelyn, mutta paras terävyys oli hävinnyt. Rata sujui suuremmitta rikkeittä, mutta suoritusta kuvasi ehkä parhaiten termi "tavallinen", sillä K oli selvästi väsyneen oloinen. Tuloksena 61,35% ja vasta 8. sija 19 ratsukon luokassa. Kajausta kiiteltiin hyvistä liikkeistä, kuuliaisuudesta ja nöyryydestä, mutta sen mainittiin olleen ajoittain etupainoinen. Paluumatkalla poikkesimme Hesburgerissa ja vihdoinkin aikuistunut K odotti hiirenhiljaa kopissaan syöden heiniä.

Järkyttävä helle oli jatkunut jo pitkään, eikä helpotusta ollut tulossa edes Valkeakosken kisaviikonlopulle 8.-9.7. Onneksi lähtöaikamme oli lauantaina illalla ja sunnuntaina aamulla, vaikkei sekään paljoa auttanut. Hoitaja-Laura saapui kisapaikalle omalla kyydillään, ja minä K:n kanssa. Kajauksella oli märät rätit jaloissa kuljetussuojien tilalla antamassa edes pientä viilennystä, ja myös trailerin takaluukut olivat auki. Emme tainneet sopia kouluratsastuskaavoihin, sillä kaikissa muissa kopeissa luukut olivat tiukasti kiinni… K kun ei stressaa mistään, eikä pelkää myöskään liikennettä takanaan. Lauantaina menimme Helppo A:1, avoin sh:ille, joka olikin maneesissa. Suoritusvuorossa ollut ratsukko oli yksin maneesissa, josta oli avoin ovi keskellä pitkää sivua. Teimme erittäin lyhyen verryttelyn, maksimissaan vartti alkukäynnin jälkeen, ettei helle vie mehuja hevosesta. Epäilin hieman, mihin K keskittyy radalla - työntekoon vai oviaukossa odottavaan ratsukkoon. Onneksi työt veivät voiton, ainoastaan pysähdyksessä oviaukkoa kohden K nosti päänsä. Maneesissa oli itse asiassa parempi ratsastaa kuin ulkona, sillä se on lämpöeristetty, mikä toimii onneksi molempiin suuntiin. Sisällä oli mukavan viileää. Huonona puolena täytyy mainita pohjan epätasaisuus, lähdin ensimmäiseen keskiraviin diagonaalilla ensin ylämäkeen, sitten alamäkeen ja lopuksi taas ylämäkeen; esitäpä siinä tasainen tahdikas keskiravi. Radassa oli paljon parannettavaa, mutta tuomarit onneksi pitivät näkemästään, ja saimme 63,57% ja olimme lopputuloksissa 7. sijalla 33 ratsukon luokassa. Kehuja jälleen tasasisesta suorituksesta, mutta ohjeena ratsastaa enemmän takaa eteen. Toisaalta K oli vielä keskenkuntoinen. Täytyi olla tyytyväinen, sillä kaikki muut kymmenen parhaan joukossa olivat ammattilaisia.

Seuraavana aamuna taas letitystä ja takaisin Valkeakoskelle. Osallistuimme avoimeen FEI World Dressage Challenge Test B -luokkaan (on siinä nimeä kouluradalla…). Kajaus oli taas erittäin mukava verryttelyssä, kaikki onnistui kerrasta ja suuren osan vartin verkasta seisoskelimme puun varjossa. Hoitaja-Laura pyyhkäisi vielä K:n takajalkojen välin viileällä vedellä ja sienellä, ja olimme valmiit radalle. Muuten meni mukavasti, mutta ratsi sai blackoutin, ja esitti hienoa keskikäyntiä tuomareiden editse, kun olisi pitänyt pysähtyä ja peruuttaa. Sinne katosivat 4 pistettä, joilla olisimme olleet eka ei-sijoittunut. Myös tuomaripisteissä oli pientä eroa, Anna-Leena Laakso olisi laittanut meidät viidenneksi, kun taas Kannon Matti 16:nneksi. Ratsukoita luokassa oli 26, ja lopputuloksemme oli 11. Suoritus ja ratsastus oli tuomareiden mielesta sujuvaa ja pehmeää, mutta sitä ryhtiä kaivattiin yhä.

Muutaman väliviikonlopun jälkeen osallistuimme Hämeenlinnan kansallisiin, luokkana avoin Helppo A:0. Lämmin keli jatkui, mutta Kajaus tuntui olevan vaan koko ajan parempi ratsastaa. Helteestä huolimatta se oli tarhassa aamusta iltaan, ainoastaan pari päivää ennen kisoja se otettiin sisälle huilimaan kuumimman keskipäivän ajaksi. Pohjanheimon Kati kävi valmentamassa meitä lähes viikoittain, ja Salla tekemässä viime säädöt ennen kilpailuja. Lähtöaikamme oli taas vasta kuuden jälkeen illalla. Kajaus odotti kopissa, kun kävimme Hoitaja-Lauran kanssa katsomassa kisakenttää, ja näimme siellä jo meitä edeltävän ratsukon verryttelemässä. Eikä meillä ollut edes vielä kiire ottaa K:ta ulos. Parikymmentä minuuttia käyntiä ja lyhyt verkka pienissä pätkissä on se, mikä tuntuu toimivan Kajauksen kanssa. Turha jyystää tuntitolkulla, se vain joko on hyvä tai sitten ei. Ja Kajaus on välillä aivan käsittämätön kisapaikalla, se tietää mitä varten se on paikalla ja haluaa esiintyä. Kun otan ohjat ensimmäistä kertaa käteen, se nousee ”kotimuodosta” ainakin kymmenen senttiä ja lyhenee saman verran. Ja se on melkein liian tarkkana apujen kanssa, siirtymiset voi tehdä istunnalla, ja tahti ja irtonaiset liikkeethän ovat jo valmiina. Tällaiset hetket korvaavat moninkertaisesti ne useat kymmenet sairaslomapäivät kävelyllä räntäsateessa.

Helppo A:0 ei ole ollut ratsille helppo ratsastaa, sillä koko ajan tapahtuu, käännöksiä ja siirtymisiä alusta loppuun. Ja kun ratsi on luonnostaan vähän hidas avuissaan… Hämeenlinnan rata oli yksi parhaimpia, mitä olemme tehneet, ei ehkä ulkoisesti, mutta se vaan oli niin helppoa. Sai vain istua hiljaa, ja ehdin kerrankin ajatella, mitä teen. Kajaus oli kevyt ja kuuliainen, ja toimi kuin kello ja kone. Sijoituimme viidenneksi 62,59% tuloksella 23 ratsukon luokassa, jonka muuten voitti Marko Björs puokilla. Tästä on hyvä jatkaa.

Mutta niin kuin aina, hyvätkään suunnitelmat eivät aina onnistu. Heinäkuun lopulla Kajaus liikkui valmennustunnilla paremmin kuin koskaan, mutta loppuravissa tunsin, että kaikki ei ole kunnossa. Ulospäin liikkeet näyttivät säännöllisiltä, mutta päätin keskeyttää valmennuksen, ja vein K:n heti kylmäykseen. Illalla etujalka turposi ja aamulla olinkin heti varaamassa Teivosta klinikka-aikaa. Onneksi kanta-asiakkaana saimme ajan parin päivän päähän. (Teivohan on neljän kilometrin päässä Kajauksen kotitallista, ja olemme käyneet siellä jo vuosia rokotuksissa, raspauksissa, cem-testeissä jne.) Diagnoosi oli hyvin pieni vaurio hankositeen yläosassa. Saimme kortisonia poistamaan tulehdusta ja ajan Shockwave-hoitoa varten. Koulumestaruuksiin oli vain kaksi kuukautta, mutta oli pieni mahdollisuus saada jalka kuntoon ennen sitä.

Kaikki mahdollinen tehtiin, Kajaus oli ympärivuorokautisesti ulkona, jotta hankoside saisi tasaista liikuntaa. Päivittäinen kävely, kylmäys ja kääriminen sekä muutama shokkikaan eivät saaneet hankkaria ajoissa riittävän hyvään kuntoon, että olisin uskaltanut osallistua. Kajaus ei tosin ontunut missään vaiheessa, mutta en halua ottaa sitä riskiä, että rikkoisin hyvän hevosen. Päätin taas kääntää veistä haavassa ja lähdin Ypäjälle seuraamaan kilpailua molempina päivinä. Ja kyllä otti päähän.

Ensi kaudella paremmalla tuurilla?